Moni ajattelee omasta kodistaan suurin tuntein. Kun myyntipäätökset syntyvät, saattaa luopumisen tuska yllättää koko ruokakunnan. Aikuiset osaavat yleensä ajatella rationaalisemmin ja ovat usein kokeneet muuttoja jo aiemmin, mutta ruutineita rakastavat lapset saattavat kokea lapsuuden muutot erityisen voimakkaina kokemuksina.
Itse muistelen kaiholla omia lapsuusmaisemiani ja vaikkapa vanhaa kotitaloa. Sieltä muuttaminen oli kova paikka. Palaan aina välillä hetkeksi istumaan vanhan talon pihakeinuun. Niin olen tehnyt jo vuosikymmenien ajan. Entisen kotikerrostalon nykyasukkaat katselevat kummissaan kuka on tullut kerrostalon pihapiiriin pälyilemään. Rappukäytävän viereisessä kiviseinässä näkyy vielä märän tennispallon läiskä. Siihen osui pihapelissä ammuttu lämäri yli kaksikymmentäviisi vuotta sitten.
Sellaiselle pelipojalle kotitalo ei koskaan ole vain nippu arvokkaita osakepapereita. Kerrostalot näkevät monta sukupolvea ja monta tarinaa. Onko siis elämä vain päällekkäin kerrostuvaa lähtemistä? Sulkeutuisiko ympyrä ja loppuisiko etsiminen jos palaisi takaisin?
Ville Lehtinen